Kaikki organisaatiot ovat nyt tekoälyn muutosmatkalla – mutta eri vaiheissa. Kyse on luultavasti työelämän suurimmasta muutoksesta vuosikymmeniin.

Se tarkoittaa, että:

  • tietotyöläisten roolit muuttuvat nopeammin kuin ennen
  • kolmen vuoden päästä kaikki työtehtävät näyttävät hyvin erilaiselta kuin tänään
  • on odotettavissa enemmän yt-neuvotteluita kuin koskaan aikaisemmin vastaavassa aikaikkunassa

Tämä herättää innostusta ja inspiraatiota, mutta myös väistämättä epävarmuutta ja pelkoja. Siksi on ratkaisevaa, että organisaatiot pystyvät luomaan kulttuurin, jossa ihmiset suhtautuvat muutokseen uteliaisuudella ja kokevat oppivansa uutta ja saavansa hyötyä tekoälyn käytöstä.

Johtoryhmän rooli kulttuurin rakentajana

Olen saanut sparrata 13 vuoden aikana johtoryhmiä niin muutosjohtamisesta, arvoista, viestinnästä kun tekoälyn hyödyntämisestäkin. Olen havainnut, että nämä samat lainalaisuudet toteutuvat niin yrityksissä, julkisella sektorilla kun järjestökentässäkin.

Nimittäin mikään kulttuurillinen muutos ei toteudu organisaatiossa halutulla tavalla, jos johtoryhmä ei osta ajatusta, johda esimerkillä ja ymmärrä muutoksen vaikutuksia.

Niissä organisaatioissa, joissa tekoälyä on otettu onnistuneesti käyttöön, johtoryhmä on:

  • oivaltanut tekoälyn merkityksen
  • näyttänyt suuntaa ja esimerkkiä
  • antanut mandaatin ja sallimuksen kokeilla
  • luonut taloudelliset mahdollisuudet panostaa
  • viestinyt suhteesta tekoälyyn avoimesti ja rakentanut luottamusta

Kun johtoryhmän jäsenet itse oppivat hyödyntämään tekoälyä, he pystyvät myös johtamaan organisaation muutosta onnistuneesti ja saamaan aikaan uteliaan kulttuurin, jossa muutosta ei pelätä.

Viestintätiimin merkitys muutoksen tarinallistajana

Toinen avainryhmä ovat viestinnän ammattilaiset ja viestintätiimit.

Kun kyse on näin suuresta transformaatiosta, viestinnän rooli korostuu. Viestintätiimit tukevat johtoa, tarinallistavat muutosmatkaa ja auttavat rakentamaan avoimuutta ja luottamusta.

Hyvin toimiva viestintätiimi:

  • tukee johtoa muutoksen sanoittamisessa ja jäsentämisessä
  • hyödyntää itse tekoälyä viestintätyön tehostamiseen ja laadun parantamiseen
  • rakentaa tarinaa, jonka avulla työntekijät ja muutos sidosryhmät ymmärtävät, mitä muutoksessa tapahtuu ja miksi
  • tekee organisaatiosta kiinnostavamman myös ulospäin asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja työnhakijoille

Organisaatiot, jotka tarinallistavat tekoälymatkansa mahdollisimman läpinäkyvästi ja osallistavasti, erottuvat edukseen. Ne eivät ainoastaan rakenna luottamusta sisäisesti, vaan myös vahvistavat asemaansa houkuttelevina työnantajina ja yhteistyökumppaneina.

HR:llä on muutoksessa tietysti myös erittäin iso rooli ja erityisen tärkeää on, että viestintä, HR ja tietohallinto puhuvat nyt samaa kieltä. Niiden keskinäinen yhteistyö nousee tekoälymuutoksessa uudelle tavoitetasolle.

Varaa maksuton sparrauskeskustelu Teamsiin!

Tekoälysovellukset kehittyvät jatkuvasti. Kerron tässä blogissa kesällä 2025 tulleista uudistuksista, joiden avulla voi parantaa työn laatua ja säästä aikaa.

PS. Jos haluat kuulla, minkälaiset koulutuspainotukset ovat toimineet eri sektoreiden johtamis- ja viestintätiimeille, varaa maksuton kartoituskeskustelu Teamsiin. Se ei sido mihinkään, mutta saat sparrausta ja näkökulmia helpottamaan valintoja.

Tässä erään asiakkaani inspiroiva palaute:

Erno Heikkinen, Suomussalmen kunnanjohtaja:

”Asiantuntijoille ja esihenkilöille järjestetty tekoälykoulutus oli menestys. Jukka on käytännönläheinen ja asiaansa erinomaisesti perehtynyt kouluttaja, jonka kautta koulutukseen osallistuneet saivat hyvän käsityksen tekoälyn käyttämisestä ja sen luomista mahdollisuuksista.”

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUTISKIRJEENI

”Autan organisaatioita hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy  Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.