Olemme hetken äärellä, jota voisi kutsua työelämän ”hiljaiseksi käännekohdaksi”.
Teknologian kehitys, erityisesti tekoäly, ei ainoastaan muuta työn tekemisen tapoja – se muokkaa tapaamme ajatella, oppia ja olla vuorovaikutuksessa. Samalla elämme arvojen uudelleenkalibroinnin aikaa: ihmiset kysyvät yhä useammin, mikä on oikeasti merkityksellistä ja millaisen yhteisön keskellä he haluavat työskennellä.
Ja kaiken tämän päällä on viestinnän murros – algoritmeihin perustuva tiedonvälitys, ylikuormittava some-ympäristö ja tunne siitä, että rehellistä puhetta on yhä vaikeampi erottaa manipuloidusta viestinnästä.
Olen saanut viimeisen 12 vuoden ajan sparrata ja valmentaa eri sektoreilla toimivia organisaatioita, jotka ovat olleet muutoksen äärellä.
Nyt viimeisen kahden vuoden aikana olen nähnyt, miten valtavalla voimalla tekoälymurros, arvoympäristön muutos ja viestintäympäristön polarisoituminen vaikuttavat työelämäämme. Ja olen yhä vakuuttuneempi tästä:
Se, millaisella arvomaailmalla ja kulttuurilla organisaatio muutokseen vastaa – ratkaisee, selviääkö se siitä voittajana vai häviäjänä.
Edessä on väistämättömiä ja vaikeitakin valintoja
Tosiasia on, että seuraavien vuosien aikana joudumme tekemään organisaatioissa vaikeita päätöksiä.
Tekoälyn kehittyminen ja prosessien automatisoituminen tulevat muuttamaan työrooleja, osa työtehtävistä poistuu, uusia syntyy. Samalla syntyy epävarmuutta, joka herättää pelkoa.
Monessa organisaatiossa tämä tarkoittaa:
-
Yt-neuvotteluita enemmän kuin koskaan vastaavassa aikaikkunassa
-
Roolien uudelleenmuotoilua kaikissa tietotyön tehtävissä
-
Tarvetta oppia ja oivaltaa uutta tavalla, johon emme ole tottuneet
-
Ja ennen kaikkea: tarvetta luottaa johonkin pysyvään
Juuri tässä kohtaa organisaation arvot ja kulttuuri nousevat ratkaisevaan asemaan.
Arvot eivät ole julisteita – ne ovat päätöksenteon käytännön työkaluja
Arvot eivät ole muuttuvassa maailmassa koriste. Ne ovat kompassi, jonka varassa navigoidaan, kun kartta puuttuu.
Kun muutoksia tehdään, arvot:
- Ohjaavat, miten ihmisiä kohdellaan
- Näyttävät, mistä ei tingitä, vaikka olisi vaikeaa
- Luovat eettisen perustan teknologian hyödyntämiselle
- Mahdollistavat sen, että viestintä on johdonmukaista ja luotettavaa
Jos arvot elävät vain juhlapuheissa, ne murtuvat ensimmäisessä kriisissä. Mutta jos ne elävät päätöksissä ja arjessa, ne rakentavat luottamusta – ja sitä kautta kestävää menestystä.
Tekoälyn inhimillinen dialogi – suuri mahdollisuus, suuri riski
Olemme nyt murroksessa, jossa kone ei enää vain tottele. Se keskustelee. Se jäsentää monimutkaisia ajatuksia. Se vastaa kuin ihminen.
Ja tämä muuttaa työtämme vielä paljon.
Me emme vielä tiedä:
- Miten koneiden inhimillinen vuorovaikutus muokkaa mieltämme
- Kuinka se vaikuttaa itsetuntemukseen, luovuuteen tai omaan asiantuntijuuden kokemukseen
- Miten käy, jos annamme koneelle päätöksenteon valtuudet ilman, että itse ajattelemme kriittisesti
Tekoäly ei ole eettinen toimija. Se toimii datan mukaan, siksi emme voi ulkoistaa sille arvopohjaa tai vastuuta.
Ajattelisin, että HR:n tärkeä tehtävä tulevina vuosina on varmistaa, että ihmisen ajattelu, tunteet ja eettinen harkinta pysyvät kaiken kehityksen ytimessä.
Kulttuuri ei ole pehmeä asia – se on kilpailuetu
Organisaatiokulttuuri on nyt kriittisempi kuin koskaan. Onko se:
- Turvaa tuottava vai epävakautta lisäävä?
- Oppimista mahdollistava vai virheitä pelkäävä?
- Arvoja todeksi elävä vai juhlapuheisiin piiloutuva?
- Kulttuurilla on suora vaikutus siihen:
- Miten hyvin osaajat sitoutuvat
- Miten hyvin muutoksia johdetaan
- Miten työnantajamielikuva rakentuu
Ja viime kädessä: miten organisaatio onnistuu myös taloudellisesti
Muistetaan, että arvojen ja kulttuurin merkitys ei ole irrallinen hyvä – se vaikuttaa suoraan tulokseen, luottamukseen ja kiinnostavuuteen sidosryhmien silmissä.
Tämä ei ole HR:n yksin ratkaistava tehtävä – mutta HR:n pitää johtaa sitä
Tämä aika kutsuu HR:ää ottamaan rohkean, strategisen ja näkemyksellisen roolin. Sitä ei aina automaattisesti anneta – se pitää ottaa.
Miten?
🔹 Vahvistamalla omaa johtajuutta ja vaikuttavuutta
🔹 Näkemällä teknologian, viestinnän ja kulttuurin yhteydet
🔹 Rakentamalla yhteistyötä tietyisti liiketoiminna mutta varsinkin tietohallinnon, viestinnän ja työterveyden kanssa
🔹 Puhumalla siitä, mitä muut eivät vielä uskalla sanoittaa: ihmisten mielestä, tunteista, arvoista ja identiteetistä
HR ei ole enää tukitoiminto. Se on organisaation arvojohtaja ja tulevaisuuden rakentaja.
Viisi keskeistä painopistettä HR:n strategiseen muutosjohtamiseen
-
Kulttuurin merkityksen tunnistaminen
Kulttuuri ei ole pehmeä asia – se on organisaation sisäinen käyttöjärjestelmä, joka ratkaisee, onnistuuko muutos. -
Yhteistyö HR:n, viestinnän ja tietohallinnon kesken
Kun nämä kolme puhuvat samaa kieltä, syntyy yhtenäinen, ihmislähtöinen ja teknologisesti kestävä muutosstrategia. -
Arvot päätöksenteon työkaluna
Arvot eivät ole koristeita – ne ovat päätöksenteon mittareita, erityisesti vaikeina hetkinä. -
Työterveyden mukaan ottaminen
Muutoksen vaikutukset ulottuvat mieleen ja kokemukseen – siksi työterveys on HR:n tärkeä kumppani ihmisyyden tukemisessa. -
Tekoälyn inhimillinen dialogi haastaa mielen – pysytään hereillä
Koneen ihmismäinen viestintä haastaa ajatteluamme ja identiteettiämme. HR:n tehtävä on pitää hyvinvointi ykkösprioriteettina, myös silloin kun edessä on vaikeita päätöksiä ja rakenteellisia muutoksia.
Tulevaisuus rakennetaan arvopohjalta – ja se tehdään yhdessä
Tulevaisuuden työelämä ei ole yksinkertaisempi – mutta se voi olla inhimillisempi, viisaampi ja kestävämpi, jos johdamme sitä arvojen ja kulttuurin kautta. Tämän ajan voittajat eivät ole vain ne, jotka ottavat teknologian käyttöön.
Ne ovat ne, jotka osaavat kuljettaa ihmiset sen läpi – turvallisesti, arvokkaasti ja osallistaen.
HR:llä on tässä pelin paikka. Ota se. Johtajuus ei ole nimike – se on valinta.
PS. Jos haluat keskustella aiheeseen liittyen luottamuksellisesti ja ilman sitoumuksia suhteessa omaan organisaatioosi, varaa alla olevasta linkistä teams-keskustelu. Se ei maksa mitään, mutta antaa varmasti sinulle uusia näkökulmia.
Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi
”Autan organisaatioita hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi.
Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).
Löytyy Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.