Olen alkanut pohtia yhä enemmän ilmiötä, jota voisi kutsua tekoälyvastaisuudeksi. Sana on ehkä voimakas, mutta jotakin kiinnostavaa on tapahtumassa. Tekoälyllä tehtyihin kuviin, videoihin ja teksteihin suhtaudutaan aiempaa kriittisemmin, ja välillä reaktiot ovat hyvin voimakkaita.
Ajattelen, ettei kyse ole välttämättä siitä, että ihmiset vastustaisivat tekoälyä sinänsä. Ehkä he vastustavat enemmän sitä, miltä tekoälyn huono, tarpeeton tai läpinäkymätön käyttö tuntuu.
Olen nähnyt tätä keskustelua paljon esimerkiksi Threadsissa. Siellä tekoälyn käyttöä arvioidaan hyvin kriittisesti, ja ihmiset ovat kertoneet myös boikotoivansa yrityksiä, joiden mainonnassa tai viestinnässä tekoälyä on käytetty tavalla, jonka he kokevat arvojensa vastaiseksi. Minusta tällaisia signaaleja kannattaa seurata tarkasti.
Olemme tekoälyn käytössä eri vaiheissa
Yksi asia unohtuu helposti. Muutos ei tapahdu kaikissa ihmisissä samaan aikaan.
Kun ihminen ensimmäisen kerran huomaa, että tekoäly pystyy tekemään muutamassa sekunnissa näyttävän kuvan tai videon, kokemus voi olla aidosti innostava. Silloin niitä tekee helposti kokeilun vuoksi ja jakaa myös someen. Olen itsekin käyttänyt tekoälyä paljon ja tunnistan hyvin tämän uuden teknologian herättämän uteliaisuuden.
Osa ihmisistä on kuitenkin jo siirtynyt seuraavaan vaiheeseen ja kysyy enemmän, miksi jotakin tehdään. Onko tällä kuvalla tai videolla todellista arvoa, auttaako se jotakuta ymmärtämään jotakin paremmin vai tuotammeko vain lisää sisältöä, koska se on helppoa?
Samalla tietoisuus tekoälyn ympäristövaikutuksista kasvaa. Kuvien ja erityisesti videoiden tuottaminen vaatii laskentatehoa ja energiaa. Jos organisaatio kertoo olevansa vahvasti ympäristövastuullinen ja samaan aikaan julkaisee jatkuvasti täysin tarpeettomia tekoälykuvia ja videoita, siinä on mielestäni selvä ristiriita.
Juuri tällaiset ristiriidat voivat alkaa rapauttaa luottamusta.
Arvojen pitäisi näkyä myös tekoälyn käytössä
Lähes kaikki organisaatiot kuvaavat strategioissaan olevansa vastuullisia. Niillä on arvot, vastuullisuusperiaatteet ja usein kunnianhimoisia ympäristötavoitteita.
Ehkä tärkeämpi kysymys on, näkyvätkö ne myös tekoälyn käytössä.
Tämä ei ole vain tekninen kysymys. Jokainen näkyvä tekoälyvalinta viestii jotakin siitä, mitä organisaatio pitää tärkeänä, missä se vetää rajansa ja miten vakavasti se suhtautuu omiin vastuullisuuslinjauksiinsa.
Jos puhumme paljon aitoudesta, mutta viestintämme täyttyy geneerisestä tekoälysisällöstä, syntyy ristiriita. Jos korostamme ympäristövastuuta ja tuotamme samaan aikaan suuria määriä tarpeetonta tekoälysisältöä, syntyy toinen ristiriita. Jos kerromme arvostavamme asiantuntijuutta, mutta julkaisemme sisältöä, jossa ihmisen oma ajattelu ei enää näy, myös se huomataan.
Oma havaintoni on, etteivät läheskään kaikki organisaatiot vielä tunnista tätä kriittisyyden kasvua. Vielä harvempi näyttää valmistautuneen siihen, että niiden tekoälyn käyttöä tullaan arvioimaan myös ulkopuolelta ja suhteessa niiden omiin arvoihin.
Ajattelen, että tähän kannattaisi valmistautua ennen kuin kritiikki osuu omalle kohdalle.
Sama tekoäly voi vahvistaa tai heikentää meitä
Tässä on tekoälymurroksen kiinnostava ristiriita. Sama teknologia voi tehdä työstämme parempaa tai huonompaa riippuen siitä, miten sitä käytämme.
Parhaimmillaan tekoäly auttaa jäsentämään monimutkaisia kokonaisuuksia, haastaa ajatteluamme, tukee luovuutta ja vapauttaa aikaa tärkeämpään työhön. Se voi vahvistaa asiantuntijuutta ja tehdä näkyväksi asioita, joita emme muuten huomaisi.
Mutta tekoäly tarjoaa myös valtavan houkutuksen ulkoistaa sille liikaa. Vastaus tulee nopeasti, teksti näyttää valmiilta ja kuva riittävän hyvältä. Jos lopetamme siinä vaiheessa oman ajattelumme, olemme pian nopeampia mutta samalla huonompia.
Usein unohdamme, että sujuva vastaus ei tarkoita oikeaa vastausta eikä näyttävä sisältö merkityksellistä sisältöä.
Jos oma ajattelu, harkinta ja asiantuntijuus alkavat kadota, muutkin huomaavat sen. Silloin kyse ei ole enää vain työn laadusta vaan luottamuksesta.
Tekoälykoulutusten laatua pitäisi haastaa enemmän
Lähes kaikissa organisaatioissa johto, esihenkilöt, viestijät ja asiantuntijat ovat osallistuneet jonkinlaisiin tekoälykoulutuksiin. Se on hyvä asia, mutta koulutusten laatua pitäisi mielestäni tarkastella nykyistä kriittisemmin.
Kannustaisin kysymään kouluttajalta, mikä hänen metodinsa oikeastaan on. Opetetaanko ihmisille vain uusia sovelluksia ja tehokkaampia tapoja tuottaa sisältöä vai opetetaanko myös säilyttämään oma ajattelu, asiantuntijuus, arvot, eettinen harkinta ja vastuu?
Itse lähden siitä, ettei näitä asioita ulkoisteta tekoälylle.
Tekoäly voi auttaa meitä kirkastamaan omaa ajatteluamme, haastamaan oletuksiamme, löytämään vaihtoehtoja ja tekemään työtämme paremmin. Mutta sitä pitää haastaa, sen tuottamia sisältöjä tarkistaa ja välillä pitää myös osata päättää, ettei jotakin asiaa kannata tehdä tekoälyllä lainkaan.
Tekoälyvastaisuutta kannattaa kuunnella
En siis pitäisi kasvavaa tekoälykritiikkiä vain teknologiapelkona. Siinä voi olla tärkeä viesti organisaatioille.
Ehkä ihmiset yrittävät sanoa, että he kaipaavat ympärilleen jotakin aitoa, kuten omaa ajattelua, tunnistettavaa ääntä, näkyvää asiantuntijuutta, ihmisen tekemää harkintaa ja tunnetta siitä, että joku todella kantaa vastuun lopputuloksesta.
Tekoälyn käyttö ei ole enää vain kysymys siitä, mitä teknologia mahdollistaa. Yhä useammin kyse on siitä, mitä meidän kannattaa tehdä, mikä on arvojemme mukaista ja miten valintamme vaikuttavat muiden luottamukseen.
Siksi organisaatioiden kannattaisi ehkä jo nyt kysyä itseltään yksi hieman epämukavakin kysymys.
Jos sidosryhmämme alkaisivat arvioida tekoälyn käyttöämme suhteessa omiin arvoihimme ja vastuullisuuslupauksiimme, kestäisivätkö valintamme tarkastelun?
Näitä luottamukseen, tekoälyyn, muuttuvaan mediaympäristöön ja kriisien ennakointiin liittyviä kysymyksiä käsittelin myös tuoreessa Kriisiviestintä 2026 -tutkimuksessani. Haastattelin tutkimusta varten 62 kriisiviestinnästä vastaavaa henkilöä eri sektoreilta ja toimialoilta.
Jos haluat tutustua tutkimuksen tuloksiin tarkemmin, löydät ne täältä.