Johtamisen ja viestinnän näkökulmista olisi kaikissa yhteisöissä nyt tärkeää pohtia, kuinka muuttuvasta koronatilanteesta keskustellaan ja miten ennaltaehkäistäisiin loppuunpalamisia. Uupumuksia nousee jatkuvasti esiin ja olisi ehkä työyhteisöissä olisi syytä arvioida myös asetettuja tavoitteita uudelleen. Onko niitä laadittaessa arvioitu koronan jatkuminen ja mahdolliset uudet rajoitukset?

Ilmassa  samaan aikaan toiveikkuutta ja epätoivoa

Kuten murrosaikoina yleensä, on nytkin ilmassa kasvun ja uudistumisen toiveikkuutta. Samalla julkinen keskustelu on täynnä epävarmuuksia, lohduttomuutta ja pelkoa. Nyt eri organisaatioiden johdon tärkeä tehtävä olisikin luoda joukkoihinsa luottamusta ja turvallisuuden tunnetta, että tulevasta selvitään yhdessä, oli se mitä vain. Erityisesti toimialat, jotka ovat olleet pitkään paineen alla koronan takia, ovat jopa kriittisessä tilassa jaksamisen, työvoimapulan ja rajoitteiden takia.

Toimintaympäristö haastaa johdon tunneälyn ja viestintäkyvyt

Johtaja on media, jota seurataan ja jolta odotetaan kasvollista, läpinäkyvää ja suuntaa luovaa viestiä. Juuri nyt viestinnän kyvykkyyttä haastetaan ja tunneälyä tarvitaan poikkeuksellisen paljon. Koska johtaminen on usein yksinäistä, on tärkeää, että viestintään liittyvistä arvoista, ydinsanomasta ja viestinnän sävystä ollaan organisaatioiden johtoryhmätasolla yhtä mieltä. Se antaa selkänojaa ja mahdollistaa paremmin tiimimäisen viestinnän. Silloin myös viestintäasiantuntijat kykenevät tukemaan dialogin käymistä haastavistakin teemoista.

Saattaisit olla kiinnostunut lukemaan artikkelin, jossa käsitellään viestinnän sävyä.

10 asiaa, joihin viestintämme sävy vaikuttaa

Jukka Saksi
KTT, viestintä- ja arvovalmentaja
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

Valmentaa organisaatioita teemoissa johtajuus, arvot ja viestintä.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v esimies- ja johtamistehtävissä ennen viestintäyrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuuden murroksesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinstä, Instagramista ja Mastodontista. Linkit kaikkiin sisältöihin löytyvät täältä.

Voit tilata Jukan sparraamaan alla olevasta linkistä!

PYYDÄ YHTEYDENOTTOA
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.