Luodaan yhteinen kuva viestinnän roolista ja roolituksista
Olen saanut sparrata lukuisia johtoryhmiä, hallituksia, esihenkilötiimejä ja muita päättäviä ryhmiä julkisella sektorilla, yrityksissä ja järjestökentässä. Havaintojeni mukaan harvoin on täysin yhtenäistä kuvaa viestinnän roolista, tavoitteista, arvoista ja toimintamalleista. Sen sijaan on paljon hajanaisia käsityksiä, kokemuksia ja näkemyksiä, koska jokainen katsoo aihetta oman taustansa läpi.
Mielestäni viestinnän iso kuva lähtee organisaation johtoryhmästä. Siellä tulisi olla yhtenäinen keskinäinen tulkinta siitä, miksi viestintä on tärkeää, mitä se tarkoittaa käytännössä ja miten sitä toteutetaan. Erityisen merkityksellistä on yhteinen tulkinta viestinnän sävystä. Se antaa selkänojaa toimia ja löytää tehokkaita viestinnän mahdollisuuksia.
Viestijöiden kuormittumiseen voidaan puuttua monin tavoin
Viestinnän merkitys organisaatioiden maineen, luottamuksen, työnantajakuvan ja elinvoimaisuuden vahvistajana korostuu jatkuvasti. Viestintää tullaan tarvitsemaan eri muodoissaan enemmän kuin koskaan. Sen ei tulisi kuitenkaan tarkoittaa, että lisätään ainoastaan viestinnän määrää. On yhä tärkeämpää, että viestintää johdetaan, eli siihen liittyen tehdään myös valintoja, mistä luovutaan.
Viestijöiden kuormittumista voi onneksi ratkoa ja ennaltaehkäistä monin eri tavoin. Lähtökohtana on viestinnän näkeminen keskeisenä osana johtamista. Kun organisaatiossa on selkeä kuva viestinnän merkityksestä, valinnoista, roolituksista ja toimintatavoista, voidaan olla proaktiivisia ja valmistautuneita. Silloin säästetään aikaa, resursseja ja rahaa.
Hyvinvointi on seuraava viestinnän kehittämisalue
Jaksamisen rajat tulevat usein viestintäsparrauksissa puheenaiheeksi. Haluan kannustaa johtajia varmistamaan, että heidän työyhteisöissä hyvinvointi kuuluu oleellisena osana johtamisen ja viestinnän kehittämiseen. Uskon, että se tulee olemaan seuraava viestinnän kehittämisalue ja myös tärkeä tekijä sen suhteen, mitkä yhteisöt onnistuvat rekrytoinneissaan ja asiakkuuksissaan.
Ennustan, että tulemme näkemään jo lähivuosina julkisia työyhteisöjen viestintään liittyviä hyvinvointivertailuja. Niihin kannattaa varautua hakemalla omaan organisaatioon yhteisiä tulkintoja ja toimintatapoja. |