Viime aikoina on puhuttu kuntajohtajien työn vaativuudesta ja työssä jaksamisesta. Olen saanut sparrata useita kuntia ja havainnut, miten kunnan johtamistyö on todella haastava tehtävä. Siinä on varsin helppo polttaa itsensä loppuun, jo pelkästään 24/7 läsnäolopaineilla ja jatkuvan keulakuvana olemisen odotusten kautta.

Hyvinvointialueuudistus pienentää kuntien budjetteja merkittävästi

Valtakunnallisen hyvinvointialueuudistuksen myötä sote- ja pelastustoimen toiminnot siirtyvät hyvinvointialueiden hoidettaviksi 1.1.2023 alkaen. Muutos on merkittävä ja se tulee heijastumaan eri tavoin hyvin laajasti. Tähän mennessä julkisessa keskustelussa on näyttäytynyt se, miten soten siirtyminen kunnilta pienentää kuntien budjetteja merkittävästi. On kysytty, että kuka haluaa enää kuntajohtajan tehtäviin, kun iso osa kunnan vastuista siirtyy pois? Toki hyvä muistaa, että muutoksen myötä myös soten kustannukset siirtyvät kunnilta pois.

Soten siirtyminen vapauttaa kuntajohdon aikaa muihin tehtäviin

Keskustelin Hyvinvointialueuudistuksen johtajuusselvitystä tehdessä kuntajohtajien kanssa aiheesta ja tullut siihen tulokseen, että sote-muutoksella voi olla merkittäviä vaikutuksia siihen, että kuntajohtajan työn vetovoimaisuus kasvaa. Sote on ollut kunnille vaikea teema. Siinä on ollut lähes mahdotonta onnistua ja se on vienyt valtavasti aikaa. Sellaiset kuntajohtajat, jotka ovat työskennelleet kunnissa, joiden alueella sote-toiminnot ovat siirtyneet jo aiemmin kuntayhtymiin, tietävät tilanteen. Heillä on ollut mahdollisuus käyttää rajalliset resurssinsa muihin tärkeisiin asioihin, kuten kunnan maankäytön ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen, sekä kunnan elinvoimaisuuden ja imagon vahvistamiseen.

Miten hyvinvointiuudistus vaikuttaa kuntajohtajien vaihtuvuuteen?

Eräs kuntajohtaja totesi, että ”uudistuksen myötä kuntajohtajan työssä saattaa olla jatkossa mahdollisuus selviytyä”.

On mielenkiintoista seurata, vaikuttaako uudistus kuntajohtajien vaihtuvuuteen. Ainakin niille kuntajohtajille, jotka siirtyvät tehtävään alan ulkopuolelta, perehtyminen ja työhön kiinni pääseminen luultavasti helpottuu. Sote on ollut kokonaisuutena paljon aikaa vievä ja haastava opeteltava. Uskon, että muutos madaltaa kynnystä hakeutua kuntajohtajaksi.

Kunnan johtamisesta yhä enemmän elinvoimaisuuden myyntityötä

Ehkä tulemme näkemään jatkossa entistä enemmän kuntajohdon rekrytointikriteereissä odotuksia kasvolliseen ja proaktiiviseen viestintään ja markkinointiin. Ennustan, että kuntajohtajien työprofiili siirtyy jatkossa enemmän kunnan elinvoimaisuuden myyntityöhön. Se avaa uusia uramahdollisuuksia myös yritysten ja 3. sektorin johtajille.

Hyvinvointialueuudistus voikin olla kuntajohtajan työtä ajatellen tervetullut hyvinvoinnin ja työn mielekkyyden vahvistaja.

Dialogisin terveisin

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.