Otsikossa voisi lukea myös, että kirja kertoo johtajuuden puutteesta, epäselvistä arvoista ja pahoinvoinnista. Luin Samu Haberin kirjan Forever Yours kahdessa päivässä. Tarina kiskaisi mukaansa. 500-sivuinen teos sisälsi paljon mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä käänteitä. En halua spoilata kirjaa kertomalla siitä liikaa, mutta nostan muutamia ajatuksia, jotka heräsivät kirjaa lukiessa mieleen.

Matka menestykseen sisältää paljon innostusta, pelkoa ja turhautumista

Samu on kertonut haastatteluissa useaan otteeseen, kuinka hänen bändinsä Sunrise Avenuen matka levyttäväksi bändiksi ja eurooppalaiseksi menestystarinaksi oli pitkän ja sitkeän työn takana. Hän kuvaa kirjassaan avoimesti tekemisiään ja tuntemuksiaan prosessin aikana. Voi kuvitella, kuinka paljon vaatii sinnikkyyttä, uskoa itseensä ja rohkeutta käydä 102 levy-yhtiötapaamista, ennen kuin saa levytyssopimuksen. Kirja avaa aiempaa selvemmin ne innostumisen, pelon, turhautumisen ja voittamisen tunteet, jotka aloittavan ja kehittyvän muusikon uraan liittyvät. Tarina kertoo myös Samun näkökulmasta levy-yhtiöiden suhtautumisesta artistiin, joka hakee vielä valtavirrasta poikkeavaa tyyliään.

Johtajuuden puute ajoi Sunrise Avenuen toistuviin ongelmiin

Pidän henkilökohtaisesti Sunrise Avenuen musiikista ja mielestäni Samu Haber on ehkä kiinnostavin suomalainen muusikko. Se ei ollut kuitenkaan ainoa syy kirjan hankkimiseen. Uskoin tarinan olevan opettavainen johtajuuden, arvojen ja sinnikkyyden näkökulmista. Sitä se olikin. Lisäksi kirja kertoi valtavasta intohimosta ja rakkaudesta musiikkiin. Kirja kuvaa myös odotuksia, paineita ja ristiriitoja, joita bändissä väistämättä syntyy. Samu kertookin varsin avoimesti siitä, miten johtajuus ja useissa tilanteissa juuri johtajuuden puute ajoi hänet ja bändin ongelmiin. Ristiriitoihin ja haasteisiin olisi pitänyt puuttua aiemmin, mutta se tuntui niin vaikealta, että ikäviin päätöksiin ei halunnut ryhtyä.

Avoin kurkistus menestyneen artistin pään sisälle

Forever Yours on myös opettavainen tarina hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Samun kohdalla paineet ja suhde omaan tinkimättömyyteen ajoivat hänet huonoihin ratkaisuihin suhteessa elintapoihin. Hän käytti paljon päihteitä ja kärsi jatkuvasta ylikuormittumisesta. Kirjan avoimuus tuntui väliltä jopa ahdistavalta, koska Samu kertoo siinä stressaavista ja pelottavista tuntemuksistaan niin läpinäkyvästi. Onkin mielenkiintoista päästä kurkistamaan menestyneen artistin pään sisälle. Moni ulkopuolelta bändin matkaa seurannut on saattanut kuvitella, että kyse on jatkuvasta menestymisestä ja onnistumisten nauttimisesta. Kirjan lukemalla saa aiheeseen valtavasti uutta perspektiiviä.

Kukaan ei rakenna menestyvää bändiä yksin

Suurin osa rock-bändeistä perustetaan nuoressa iässä intohimon ja musiikillisen rakkauden varassa. Myös vastakkaisen sukupuolen huomio näyttää olleen monen yhtyeen tärkeä motivaattori. Hyvin harva bändin keulakuva on saanut tehtäväänsä mitään johtamiskoulutusta, joten johtajuuden haasteet ovat enemmän kuin todennäköisiä. Aivan kuten missä tahansa johtamisen tehtävässä, Samukin tarvitsi menestyäkseen ympärilleen parhaat mahdolliset työkaverit. Roolitukset tulevat mielenkiintoisella tavalla kirjassa esiin. Koin myös, että Samun arvomaailma piirtyy kirjan rivien välistä, vaikka arvoista ei juuri sillä nimellä puhutakaan.

Henkilökohtainen ja tunteita paljastava kirja

Kiitän Samua ja kirjoittaja Tuomas Nyholmia upeasta työstä! Kolme kirjaa itse kirjoittaneena voin vain kuvitella, miten on samaan aikaan palkitsevaa, mutta myös kuormittavaa kirjoittaa niin henkilökohtainen ja paljastava teos. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut Sunrise Avenuen musiikista, bändin johtamisesta, sekä yrittäjämäisestä luovan työn kehittämisestä.

Jos bändin johtaminen ja arvomaailma kiinnostaa, suosittelen lukemaan myös Juha Tapion haastattelun, joka tein Arvovalta-kirjaani.

Juha Tapio: Bändissä jokainen haluaa tulla kuulluksi ja arvostetuksi

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.