Asioita käsitellään usein vertauskuvien kautta. Mitäpä jos ajattelisimme organisaatiota mediana soveltaen ajatusta autoilusta? Kokonaisuus voisi muodostua seuraavista osatekijöistä:

Ajoneuvo

Ajoneuvon rooli on johtajuusviestinnässä viestintäalusta, platformi, jonka kautta tuotat viestiä ja sisältöä kohderyhmillesi. Ajoneuvo auttaa viemään lisäarvon oikeaan paikkaan. Tässä tilanteessa ajoneuvona toimii blogi. Alusta voi olla esim. some-postaus, video, podcast, seminaaripuhe, kirja, lehtiartikkeli. Ajoneuvo kannattaa valita tilanteen ja tarpeen mukaan. Jos täytyy kuljettaa 50 ihmistä paikasta toiseen, ei se onnistu pienellä autolla, vaan tarvitaan linja-auto.

Kuljettaja

Kuljettajan tehtävänä on ottaa päävastuu matkan sisällöstä, että päästään turvallisesti perille. Hän huomioi kanssamatkustajat, liikenteen ja tietää mihin ollaan menossa. Kuljettaja on organisaation johtajuusviestinnän vastuuhenkilö. Käytönnössä se voi tarkoittaa sisältömanageria, viestivää asiantuntijaa, viestintäjohtajaa tai vaikkapa toimitusjohtajaa. Kyse on roolituksesta, jonka jokainen organisaatio päättää itse.

Matkustajat

Harva nauttii matkustamisesta yksin, silloin on vaikea jakaa kokemuksia ja havaintoja. Matkustajat ovat johtajuusviestinnän sisältöjen kohderyhmät, joille sisältöä tuotetaan. Heidät halutaan kuljettaa turvallisesti määränpäähän, käyden matkan aikana oivalluttavaa ja mukavaa dialogia. Joskus voi matkan aikana syntyä erimielisyyksiä, jolloin niistä neuvotellaan. Saattaa olla, että joku jättää matkan kesken ja autoon voi tulla myös uusia matkustajia.

Matkatavarat

Matkoille on tapana ottaa mukaan matkatavaroita. Johtajuusviestinnässä ne ovat sisältöideoita, joista tuotetaan kohderyhmiä kiinnostavia sisältöjä. Parhaat sisältöideat tulevat usein kohtaamisista, jolloin syntyy oivalluksia, havaintoja ja näkemyksiä siitä, mitkä asiat ovat kohderyhmille merkityksellisiä. Kysymyksiin ja kiinnostuksen kohteisiin voidaan vastata ja luoda siten lisäarvoa.

Moottori

Ajoneuvo tarvitsee liikkuakseen moottorin. Johtajuusviestinnän moottorina on yrityksen asiantuntijuus, joka jaksaa tuottaa jatkuvasti arvoa matkustajilleen. Moottoreita on erilaisia ja niiden tulee soveltua ajoneuvon kokoon ja kulkemisen tavoitteisiin. Mediaksi tähtäävällä organisaatiolla on oltava vahva moottori, joka ei jää yskimään ylämäessä. Se tarkoittaa, että avaintahoilla on selkeä visio siitä, kuinka sidosryhmien ajatteluun ja toimintaan vaikutetaan, kuinka heidät saadaan mukaan matkalle.

Öljy

Jokainen moottori tarvitsee jonkinlaista voitelua. Öljy kuvastaa tiimiä, jonka toimii moottorin eli sisällöntuottajan tukena. Kun organisaatiosta rakennetaan mediaa, tarvitaan tiimimäistä johtajuus- ja asiantuntijaviestintää, jolloin tehtäviä roolitetaan. Näin saadaan jokaisen potentiaali parhaiten esiin ja sisällöntuotanto tehokkaaksi. Viestintään ei ole stereotyyppisiä ratkaisuja, vaan parhaat toimintatavat löytyvät hyödyntämällä ominaisuuksia, tavoitteita ja arvopohjaa.

Polttoaine

Moottori tarvitsee käydäkseen polttoainetta tai muuta virtalähdettä. Johtajuusviestinnän polttoaineena toimii sisältö. Se on kohderyhmälle hyödyllistä tietoa, vinkkejä, informaatiota, jonka avulla voidaan tehdä parempia päätöksiä. Hyvä sisältö on perusteltua ja todettua toimivaksi. Se voi olla esimerkkejä, asiakascaseja ja näkemyksiä sen mukaan, miten sidosryhmiä voi palvella kaikista parhaiten heidän kysymyksissään. Organisaatio pääsee mediana niin pitkälle, kun polttoainetta riittää.

Lisäpolttoaine

Joskus matka joutuu niin nopeasti tai määränpää siirtyy kauemmaksi, eikä polttoaine meinaa riittää. Tarvitaan lisäpolttoainetta eli tankkausta. Sähköauton kohdalla se tarkoittaa lataamista. Johtajuusviestinnän kohdalla se on mainontaa, jonka avulla sisältö saadaan paremmin kohderyhmien tietoisuuteen. Organisaatio voi boostata sisältöjen näkymistä hyödyntällä vapaaehtoisia tai maksamalla siitä, esimerkkeinä some-mainonta, Google-optimointi ja vaikuttajaviestintä.

Päästöt

Nykypäivänä puhutaan hiilijalanjäljestä, eli siitä, mitä vaikutuksia ympäristöön ajoneuvon käytöllä on. Organisaation päästöt ovat vaikutukset ympärillä olevaan yhteiskuntaan. Se tarkoittaa vastuullisuutta ja käyttäytymistä, halua toimia arvojen, pelisääntöjen ja lakien mukaan. Päästöt kiinnostavat ihmisiä, aivan kuten organisaation vastuullisuus kiinnostaa sidosryhmiä. Se vaikuttaa myös siihen, kuka haluaa työskennellä siellä ja kuka haluaa ostaa sen palveluita. Päästöt tulee tiedostaa ja kantaa niistä vastuu.

Liikenne

Organisaatio tarvitsee liikennettä, eli liidejä saadakseen sopivia asiakkaita tai vaikkapa toteuttaakseen rekrytointia. Liidejä saa verkkosivuilta, some-kanavista ja eri mediaaareenoilta, esimerkiksi tapahtumista. Mahdollisuuksia on paljon, olellista on liidien hyödyntäminen niin, että keskeiset sidosryhmät pitävät tapaa sopivana.

Liikennesäännöt

Ilman liikennesääntöjä liikkuminen olisi kaaosta ja turvatonta. Liikennesäännöt kuvaavat liiketoimintaa ohjaavia lakeja, säädöksiä ja normeja. Ne ovat myös organisaation ja sen avaintahojen arvoja ja kulttuurin osatekijöitä, jotka vastaavat kysymykseen, miksi. Liikennesääntöjä kuuluu noudattaa ja niiden rikkomisesta joutuu vastuuseen. On tärkeää, että organisaation avainhenkilöillä on yhteinen tulkinta liikennesäännöistä. Muuten matkanteosta tulee vaikeaa.

Kartta

Jotta päästään ajamaan määränpäähän, tarvitaan kartta. Nykyaikana kartat ovat useimmiten digitaalisia. Kartta on johtajuuden ja asiantuntijuuden viestintäsuunnitelma. Roadmap  siitä, kuinka suunnitella ja toteuttaa mediabusiness ja rakentaa organisaatiosta media. Se kertoo tavoitteet, kuvaa arvot ja kulttuurin, listaa toimenpiteet sekä auttaa seuraamaan, että ollaan oikealla tiellä. Koska tiestö uudistuu, tarvitaan välillä myös kartan päivittämistä.

Määränpää

Reissulla on yleensä joku päämäärä, vaikka itse matkastakin kannattaa nauttia. Johtajuusviestinnän määränpää on organisaation palveluntarjonta, jonka kasvavaan myyntiin tai tehokkaaseen toteutukseen matka tähtää. Tarjoamasi lisäarvon ja sisältösi hyödyntäjät, eli seuraajat, kertovat omalla reagoillillaan, että olet menossa oikeaan suuntaan. Tarjoat heille sitä, mikä auttaa heitä onnistumaan. Mediaksi haluavalla organisaatiolla on myös omaa näkemystä siitä, mihin matka tähtää.

Renkaat

Sää vaikuttaa liikkumiseemme joskus merkittävästikin. Saatat tarvita autoosi talvirenkaat, jos keli muuttuu liukkaaksi. Renkaat ovat ikään kuin tarttumapintasi tiestöön ja mittarit, jotka kuvaavat kykyäsi havainnoida ympäristön reaktioita toimintaasi. Mediallistuminen on ympäröivä ilmiö, josta johdolla tulee olla yhtenäinen näkemys. Renkaiden vaihto on oleellinen osa autoilua.

Pyyhkijät

Ikkunanpyyhkijät auttavat näkemään tien, suunnan, sekä huomioimaan muun liikenteen. Pyyhkijät kuvastavat ympärilläsi olevia mentoreita ja muita tukijoukkoja, jotka auttavat näkemään metsää puilta. Kyse voi olla myös hyödyllisestä sisällöstä tai vaikka koulutuksesta, joka avaa uusia näkökulmia. On aivan keskeistä ajamisen turvallisuuden ja mielekkyyden kannalta, että tuulilasi on puhdas.

Hyvä kuljettaja reagoi ja ennakoi

Toiminnan laajentuessa voit tarvita suuremman auton, isomman tiimin tai haluat ajaa pidemmälle tai jopa lujempaa. Tarvitset silloin yhä selkeämmän kartan. Määränpää voi matkan aikana muuttua, esimerkiksi siksi, että säätila muuttuu tai tietyö vaikuttaa etenemiseesi. Hyvä johtaja reagoi ja ennakoi.

Turvallista ja dialogista matkaa mediallistuneessa maailmassa!

Jukka Saksi
KTT, viestintä- ja arvovalmentaja
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

Tukee organisaatioita muutosjohtamisessa viestinnän, arvojen ja osallistamisen keinoin.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 vuotta esimies- ja johtamistehtävissä ennen viestintäyrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuuden murroksesta (2013).

Löytyy somesta nimellä @JukkaSaksi. Linkit kaikkiin sisältöihin löytyvät täältä.

PYYDÄ YHTEYDENOTTOA
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.