Suomen kesä alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, ainakin jos sitä arvioidaan säätilojen kautta. Juhannuksen kynnyksellä on ajankohtaista nostaa esille loman ja sitä myöten palautumisen merkitys. Itsensä loppuun polttanut ja yltiöstressaantunut johtaja on merkittävä riski niin viestinnällisesti kuin koko organisaation työhyvinvoinninkin kannalta. Sama pätee toki asiantuntijaan, mutta johtajien kohdalla haasteet skaalautuvat vielä laajemmalle.
Kesäloma tarjoaa mahdollisuuden irtautua kuplasta
Olen saanut sparrata teemaan liittyen satojen johtajien kanssa, tutkinut johtajuutta ilmiönä ja itsekin harjoitellut johtamista. Tietynlainen riittämättömyyden tunne on kaikille vastuullisille johtajille tuttu asia. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkien haluttujen asioiden toteuttamiseen, priorisoinnin rooli kasvaa. Rohkaisen varmistamaan, että saat johtajana myös itse aikaa palautua ja ”tuulettaa ajatuksiasi”. On helppoa ajautua johtamisen kiireen kuplaan, jossa mieli ja keho juoksevat päivästä toiseen.
Pomo lomalla – organisaatiosta nousee uudenlaista johtajuutta
Kannustan pitämään kunnon loman, jossa irrottaa itsensä suorittamisen kehästä. Se on hyvä asia myös sen takia, että organisaatioissa nousee usein esiin uudenlaista johtajuutta silloin, kun johtaja on hieman pidempään lomalla. Ihmisten on pakko ottaa tavallista suurempaa roolia, koska he eivät voi kysyä vastauksia kaikkiin haasteisiin esimieheltään. He joutuvat luottamaan omaan harkintakykyynsä, koska tiettyjä valintoja on tehtävä arjessa, oli pomo paikalla tai ei.
Johtajuusviestinnästä tukea arjen päätöksiin
Usein vastauksia kiperiin kysymyksiin saadaan organisaation pelisäännöistä ja arvoista. Mitä selkeämmin arvot on viestitty konkreettisten arjen valintojen kautta, sitä paremmin ne tukevat arjen päätöksentekoa. Niistä saa tukea esimerkiksi viestintään, esimiestyöhön, asiakkaiden kohtaamiseen ja oman työn johtamiseen. Mitä paremmin organisaatio on kärryillä siitä, mitä ylin johto ajattelee organisaation tulevaisuudesta, arvoista, kulttuurista ja strategisista suuntaviivoista, sitä vähemmän toimintatapoja täytyy arpoa. Sisäisen viestinnän kehittäminen on jatkuva prosessi, mutta siihen voi orientoitua jo nyt ennen oman loman alkua. Kertoo tärkeistä asioista läpinäkyvästi.
Johtaja on Media! -sisällöt eivät lomaile
Vireä ja työn ulkopuolisia ajatuksia saanut johtaja kykenee tarjoamaan hyvää johtamispalvelua. Myös Johtaja on Media! lomailee vähintäänkin heinäkuun ajan, jotta olisimme terässä tukeaksemme asiakkaidemme johtajuusviestintää. Sisältömme eivät kuitenkaan lomaile, vaan blogeja, johtajahaastatteluja ja oppaita voi hyödyntää 24/7/365. Erityisesti suosittelen tuoreita videosisältöjämme. Ehkä saat niistä rentoa inspiraatiota muun lomapuuhastelun lomaan. Tutustu videoihin tästä!
Toivotan kaikille johtajuuden osallisille mukavaa kesää ja unohtumattomia hetkiä Suomen suvessa!
Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi
TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI
”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.
Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).
Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.