Toimittaja Jussi Pullinen kirjoitti kolumnissaan (HS 24.1.2021), että Suomi tarvitsee yritysjohtajia, joista paistaa toivo. Hän on havainnut isojen suomalaisyritysten johdon viestien korostavan synkkyyttä ja näköalattomuutta.

Turhautuminen ja huoli tulevat esiin kriittisissä viesteissä

Se voi pitää paikkansa. Tunnen tosin useita yritysjohtajia eri puolelta maata, jotka ovat tunnettuja eteenpäin katsovista, uskoa luovista ja inspiroivista johtamistavoistaan. On myös johtajia, joiden viestintä sisältää paljon kriittisyyttä, vaatimuksia ja näköalattomuutta. Ehkä heidän ulkoinen viestintänsä korostaa vielä turhautumista ja huolta poliittisen päätöksenteon ongelmista. Kuitenkin yritysten sisällä heidät saatetaan kokea eri tavoin.

Ulkoinen viestintä on myös sisäistä viestintää

Toisaalta mediallistuneessa maailmassa on hyvä muistaa, että ulkoinen viestintä on usein myös sisäistä viestintää. Moni työntekijä seuraa työyhteisönsä johtajia ja kollegoita somessa ja saa sitä kautta vaikutteita omaan ajatteluunsa. Toimitusjohtaja on usein yrityksen seuratuin henkilö ja hänen tapansa viestiä skaalautuu laajasti. Onkin riskienhallinnan kannalta tärkeää, että yrityksessä on myös muita viestijöitä. Se edellyttää yhteistä näkemystä viestinnän roolista, tavoitteista ja sävystä. Tarkemmin aiheesta blogissa ”9 askelta osallista koko työyhteisö viestimään 2021”.

Videolla (9:34) pohdintaa blogin teemoista. Katso video klikkaamalla kuvaa!

Onko yhteisössä jaettu kuva johtamisen arvoista?

Olen Jussin kanssa samaa mieltä siitä, että yritysjohdon tulisi luoda uskoa tulevaan ja rakentaa ympärilleen toivoa haastavista ajoista selviämiseen. Siihen tarvitaan asenteen lisäksi myös näkemyksellisyyttä. Sidosryhmät odottavat johdolta myös kannanottoja monipuolisiin arvokysymyksiin. Niistä tulisikin kyetä luomaan työyhteisöissä mahdollisimman yhtenäisiä tulkintoja, jotta toiminta olisi johdonmukaista.

Kuka haluaa muuttaa yrityksen tai perheen kanssa riitaisaan kuntaan?

Samat lainalaisuudet toimivat kaikilla sektoreilla. Erityisesti kuntakentässä tarvittaisiin yhtenäisempää näkemystä johtamisen arvoista. Sitä kautta kunnat voisivat olla kiinnostavampia ja uskottavampia investointikohteita. Lähtökohtaisesti kukaan ei halua sijoittaa eikä muuttaa paikkakunnalle, jonka päätöksenteko on epäjohdonmukaista ja riitaisaa. Tällä hetkellä liian moni kunta tunnistetaan luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon välisistä jännitteistä, eikä niinkään tulevaisuuteen tähtäävistä inspiroivista visioista. Kirjoitin aiheesta aiemmin blogin ”Riitaisa maine karkoittaa työpaikat ja asukkaat yhtenäisemmin viestiviin kuntiin”.

Suurvallat painivat luottamuskriisien kanssa

Yhteiskuntamme kaipaa rakentavaa ja ratkaisukeskeistä dialogia siitä, miten pysymme yhtenäisenä kansana haastavien aikojen yli. Yhdysvaltojen ja Venäjän johtamiskriisit osoittavat, miten tärkeä osa demokratiaa on jaettu tulkinta arvoista ja luottamusta rakentavista johtamisen tavoista. Siihen tarvitsemme kaikilla paikkakunnilla niin yritysjohtoa, poliitikkoja, virkamiehiä, kuin kolmannen sektorin päättäjiäkin.

Keväällä äänestetään yhteiskunnallisista arvoista

Kannustan huomioimaan nämä teemat myös kevään kuntapäättäjien valinnoissa. Heiltä kannattaa kysyä konkreettisia kannanottoja arvoihin, koska vaikeisiin arvovalintoihin joudutaan viimeistään ensi syksynä.

Jos johtajuus – arvot – viestintä -teemat kiinnostavat, kannattaa tilata Johtaja on Media! -uutiskirje jättämällä sähköpostiosoite alla olevaan linkkiin.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jukka Saksi     

KTT, MBA, viestintäkonsultti

+358405018357

jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

Auttaa työyhteisöjä kiteyttämään arvojaan ja viestimään luottamusta herättävästi. Konsultoi osallistumisen prosesseissa. Arvovalta-kirjan kirjoittaja. Tutustu sisältöihin: LinkedIn, Twitter, blogi, haastattelut, videot.

PYYDÄ YHTEYDENOTTOA