Näyttää, että kun hyvinvointialueiden johtajatehtävät kiinnostavat myös politiikkoja ja virkamiesjohtoa, on alettu julkisuudessa puhumaan hillotolpista. Käsitän termin kuvaavan helppoa tehtävää, jossa voi vain nauttia hyvistä eduista. En halua puuttua politiikkaan, vaan tuoda johtajuus-näkökulmaa hetkeen, jolloin valitaan 21 merkittävää alueellista soten ja pelastustoimen vaikuttamistehtävää.

Poikkeuksellisen paineistettu ja vaikea johtamistehtävä

Tein viime vuoden lopulla hyvinvointialueiden johtajuusselvityksen, johon haastattelin 35 valmisteluun liittyvää johtajaa, asiantuntijaa ja sidosryhmän edustajaa. Sen lisäksi olen saanut sparrata sote-johdon ja useiden uudistusta lähellä olevien tahojen kanssa viimeisinä vuosina.

Rohkenisin havaintojeni pohjalta väittää, että jokainen hyvinvointialuejohtajan tehtävä tulee olemaan yksi maamme stressaavimmista ja vaikeimmista johtajatehtävistä. Odotukset ja monimutkaiset ongelmat edellyttävät korkean tason johtamiskyvykkyyttä. Arvolatauksia kärjistävä viestintäympäristö ja niukat resurssit tekevät tehtävässä onnistumisesta erittäin vaikeaa.

Kyse on tuhansien työntekijöiden johtamistehtävästä

Kyseisissä johtajatehtävissä on varmasti varsin hyvät taloudelliset edut, mutta kun huomioidaan kokonaisuus, ollaan kaukana hillotolpasta.

On tärkeää, että yhteiskunnallisesti vaativat tehtävät herättävät kiinnostusta monipuolisesti. Toivon, että jokainen hyvinvointialue saa osallistavan, avoimesti viestivän ja sotea sekä pelastustoimea ymmärtävän uudistusjohtajan. Poliittinen kokemus ei saa olla este, mutta toivoisin valintakriteereiden pohjautuvan siihen, että kyse on vaativasta tuhansien työntekijöiden johtamistehtävästä. Avainjohtajan valinnalla tulee olemaan merkittävä vaikutus hyvinvointialueen työnantajakuvaan ja luottamukseen.

Toivotan aluevaltuustoille onnistuneita ja vastuullisia valintoja!

Avoin kirje uusille aluevaltuutetuille

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.