Vuoden sometauko – ja miten siitä päästään?

Meillä oli ähky. Valtavasti omaksuttavaa: järjestelmiä, uusia työkavereita ja esimiehiä, tuplana tuotteita ja palveluita. Järjestelmällinen asiantuntijuuden tai henkilöbrändin rakentaminen somessa ei totisesti ollut to do -listalla.

Näin oli yli vuosi sitten. Kolme kotimaista rahapelitaloa oli yhdistynyt ja olimme aloittaneet uudessa Veikkauksessa vuoden 2017 alussa. Me pari tuhatta rahapelaamisen, pelinkehityksen, vastuullisuuden, asiakaspalvelun ja -kokemuksen, analytiikan, verkkokaupan ja ict:n asiantuntijaa olimme saaneet uuden työnantajan. Töissä tarvehierarkian kärjessä oli omaksua uusi kulttuuri ja työ.

Tiesimme, että merkittävä osa asiantuntijuutta on vaikuttava viestiminen

Syksyllä 2017 lähdimme harjoittelemaan rohkaistumista mukaan keskusteluun. Järjestimme valmennussarjan, joka sai Jukka Saksin innoittamana nimen Asiantuntijasta media. Kutsuimme eri ryhmiin mukaan aluksi lähes 50 veikkauslaista, joilla jo tiesimme olevan paloa keskusteluun tai rohkeutta olla mieltä. Osallistuminen oli luonnollisesti vapaaehtoista, mutta edellytimme omaa aitoa kiinnostusta. Oli ilo huomata, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kutsutut halusivat mukaan.

Lähtökohtamme kiivaaseenkin keskusteluun ovat erinomaiset

Veikkaus tunnetaan. 80 % aikuisista suomalaisista on kokeillut pelejämme. Moni pelaa viikoittain tai säännöllisemminkin. Lähes kaikilla suomalaisilla on tuotteistamme ja brändistämme jonkinlaista omakohtaista kokemusta – useimmilla myös mielipide.

Meillä on runsas joukko sanavalmiita osaajia, joista monilla on aivan uniikkia osaamista. Aktiivinen keskustelujoukkomme on kuitenkin vielä pieni. Meistä noin 2000:sta veikkauslaisesta esimerkiksi Twitterissä taitaa olla satakunta.

Lupa auttaa. Rohkeasti!

Syksyn ja talven valmennusryhmissä perkasimme veikkauslaisten tapaa keskustella. Kävimme mahdollisuuksia läpi kulttuurimme kautta: me yhdessä, vastuullisesti, rohkeasti ja wow (juu, luit ihan oikein: wow – sitä fiilistä kohti olemme matkalla!). Valmentajamme puhui arvoista, me muodostumassa olevasta kulttuuristamme. Samaa kuitenkin tarkoitimme. Pohdimme asiantuntijuuttamme suhteessa julkisuudessa olleisiin aiheisiin ja siihen, mistä meillä on asiantuntemusta, mielipiteitä ja rahkeita sanoa. Erityisesti pysähdyimme miettimään, miten voisimme auttaa eri sidosryhmiämme.

Vaikka kyseessä olisikin itseohjautuva organisaatio, ylimmän johdon kannustava valtuutus on välttämätöntä, jotta asiantuntijat rohkaistuisivat mukaan. Varatj:mme Numppi @nummik on aktiivinen keskustelija, ja hän oli mukana starttaamassa sparraussarjaamme.

Innostunut puhe ainakin osoitti, että oli oikea aika käydä sisäinen pohdinta kulttuuristamme ja siitä, miten lähdemme sen mukaisesti keskusteluun. Puhuimme kyllä ihan tutuista aiheista, mutta varsin yllättävillä kokoonpanoilla: brändi kohtasi analytiikan ja sponsorointi pelikehityksen. Kuulimme naurua, väittelyä, tulevan maalailua ja hyvin paljon innostusta. Päädyimme yhdessä siihen, että kulttuurimme kannustaa rohkeuteen. Spontaanisti kuullun palautteen perusteella valmennus tarjosi asiantuntijoille lisää työkaluja lähteä mukaan keskusteluun.

Itselleni tarttui sparrauksista kolme oivallusta:

  • Ymmärsimme, miten paljon osaamista meillä on
  • Meistä tuli vähän enemmän ”Me”
  • Yhdessä uskallamme olla rohkeampia – toivottavasti!

Kuulisin mielelläni, mistä veikkauslaisista kokemuksista sinä haluaisit keskustella?

Maria Roos @mariaeroos

Kirjoittaja on Veikkauksen viestintäpäällikkö

#veikkaus #mahdollisuuksia #meille kaikille  #munveikkaus

Hyödynnä Johtaja on Media! -sisältöjä

Mikäli johtajuusviestinnän kehittäminen kiinnostaa omalle kohdalle, kannattaa tutustua muihin referenssitarinoihin, hyödyntää ilmaisia oppaita sekä kartoittaa palveluidemme sisältöjä.

Viestintäjohtajan opas

Jukka ja JarmoJukka Saksi ja Jarmo Rosenberg

Jukka Saksi: 040-501 8357 / jukka.saksi@johtajaonmedia.fi
Jarmo Rosenberg: 044 061 0925 / jarmo.rosenberg@johtajaonmedia.fi

PYYDÄ YHTEYDENOTTOA