Suomen hallitus on arvokriisissä ja moni suomalainen kokee mediaa seuratessa voimakasta hämmennystä. Moni saattaa pohtia, että onko tämä enää se Suomi, johon on syntynyt tai johon on muuttanut?

Haluaisin viestintä- ja arvovalmentajana nostaa esiin, että maassamme on paljon eri sektoreiden organisaatioita ja yhteisöjä, joita johdetaan osallistavasti luoduilla arvoilla ja joissa vallitsee toisia kunnioittava kulttuuri. Olen saanut tehdä sellaisten kanssa paljon töitä ja nähnyt, miten arvoilla on niissä iso rooli.

Hallituksen arvokriisi ajoittui juuri lomakauteen, jolloin työyhteisöissä viestitään vähiten. Mediaympäristöstä voikin saada mielikuvan, että nyt vallitsee koko Suomea koskeva arvolamaannus. Haluan painottaa, että onneksi näin ei ole. Totuus on paljon moniulotteisempi.

Kannustankin työyhteisöissä osoittamaan sekä viestien että muilla konkreettisilla toimilla, että jokainen ihminen on arvokas. Sillä tavoin pidämme huolta myös Suomi-kuvasta, jota ei kannata jättää vain poliitikkojen vastuulle. Pitämällä aktiivisesti dialogia ihmisyydestä ja eettisistä periaatteista, voimme vaikuttaa positiivisesti myös poliittiseen ilmapiiriin.

Jos olet kiinnostunut arvoista johtamisen ja viestinnän välineinä, kannustan tutustumaan Arvovalta-kirjaani.

ps. Otsikkokuva toteutettu tekoälyllä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.