Heitetäänpä kissa pöydälle ja pohditaan aidosti, kehitämmekö työyhteisöjä liikaa ekstroverttien kautta?

Muistammeko huomioida ryhmätyöskentelyn kuormituksen?

Tämän syksyn yksi oppi on ollut, että työyhteisöissä voi olla paljon ihmisiä, joiden ideointi-ja havainnointikyvyt eivät pääse perinteisissä kohtaamisissa kukoistukseen. Joillekin ryhmässä toimiminen on hyvin kuormittavaa, mutta osaammeko huomioida sen esimiehinä ja kollegoina?

Kaikki eivät koe onnistuvansa nopeasyklisessä kommunikoinnissa

Erityinen oppi on tullut tuloksista, joita on saatu Innoduelin työkalua hyödyntäen osallistavissa prosesseissa. Havaintojemme perusteella osallistumiseen epävarmuudet ovat jossain määrin vähentyneet etäyhteyksien käytön lisääntyessä.

On kuitenkin heitä, jotka eivät koe onnistuvansa Teamsin kaltaisissa kommunikointiympäristöissä, koska niissä odotetaan nopeaa reagointia ja selkeää viestiä. Olen saanut palautteita henkilöiltä, jotka ovat kokeneet päässeensä vaikuttamaan ja tuottamaan aidosti arvoaan vasta sitten, kun siihen on annettu aikaa ja se on voitu tehdä anonyymisti. 

Moni introvertti kokee epäonnistuvansa viestintätilanteissa

Korostammeko kulttuurissamme ekstroverttiutta liikaa? Jos erilaiset kommunikointitilanteet pohjautuvat yhä enemmän nopeaan reagointiin ja vaikuttavaan argumentointiin, voimme ajaa yhteisöjämme ojaan. Osa henkilöistä kokee jäävänsä ulkopuoliseksi, eikä kykene myöskään tuottamaan kuin osan potentiaalistaan yhteisönsä hyväksi.

Moni introvertti on kertonut kuormittuvansa siitä, että kokee jatkuvasti epäonnistuvansa kommunikointitilanteissa. Myös johtaja voi olla siinä tilanteessa. 

Avoimiin kysymyksiin vastaaminen ja vastausten priorisointi

Miten tämä pitäisi huomioida työyhteisöissä? Olemme saaneet erinomaisia kokemuksia siitä, miten ajasta ja paikasta riippumaton osallistaminen esim. arvojen luontiin tai hyvinvoinnin kehittämiseen, on tuonut etuja, joita ei ennen korona-aikaa ehkäpä havaittukaan. Olemme toteuttaneet organisaatioille kyselyitä, joissa jokainen vastaa anonyymisti avoimiin kysymyksiin kuten ”Minkälainen esimiestyö motivoisi sinua sitoutumaan yritykseemme?”.

Vastausten jälkeen osallistujat parivertailevat toisten antamia vastauksia, jolloin syntyy oppimista ja oivalluksia. Vertailun kautta parhaat ideat priorisoituvat ja niistä koostetaan selkeät raportit, jolloin aiheesta on helppo tehdä analyysiä ja päätöksiä.

Demokraattisessa kyselyssä maine ei vaikuta mielipiteen suosioon

Tärkeä hyöty on ollut, että kenenkään status tai asema ei vaikuta mielipiteen suosioon, vaan jokainen on yhtä arvokas. Sitä kautta rakentuu demokratia ja introvertit ovat ekstroverttien kanssa samalla viivalla. Osallistamista voidaan toteuttaa todella nopeasti myös reaaliaikaisesti esim. Teams-palavereissa isollekin joukolle, jolloin hieman erilaiset osallistujien ominaisuudet nousevat vahvuuksiksi.

Annetaan kaikille onnistumisen mahdollisuuksia

Haluaisin kannustaa johtajia ja johtamisen kehittäjiä huomioimaan työyhteisöissä piilevän potentiaalin. Voimme antaa introverttienkin kokea enemmän onnistumisen tunteita työyhteisön yhteisten teemojen kehittämisessä. Se on mahdollista tehdä nopeasti, kustannustehokkasti ja demokraattisesti.

Tilaa uutiskirje!

Jättämällä sähköpostiosoitteesi tilaat Johtaja on Media! -uutiskirjeen, jonka kautta saat ideoita, vinkkejä ja muita hyödyllisiä sisältöjä johtajuuden, arvotyön ja viestinnän kehittämiseksi. Kerromme uutiskirjeissämme myös osallistavan konseptin kokemuksista ja palvelumahdollisuuksista.

Jos haluat vaihtaa ajatuksia, ota vapaasti yhteyttä. Turvallista ja osallistavaa loppuvuotta!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.