”Leipä julkisella sektorilla on matala mutta pitkäikäinen” slogan näyttää muuttuneen ainakin päättäjien osalta. Kuten olemme viime aikojen kohuista huomanneet, ei voida enää puhua mistään suojatyöpaikoista, vaan politiikan, virkamiesjohdon sekä kuntapäättäjien tehtävät saattavat muuttua nopeastikin.
YRITYKSISSÄ ON PUHUTTU MAINEESTA jo vuosia. Nyt olisi aika ottaa maine kaikkien julkisen sektorin organisaatioiden agendalle! Sidosryhmät odottavat selkeää suuntaa, johdonmukaista viestintää, vastuullisuuden tekoja sekä nimettyjen arvojen toteutumista arjen tekoina. Onnistumisen edellytyksenä on toki asiantuntijuus, joka näyttää menevän kohujen kautta usein pesuveden mukana viemäriin. Medialla on siinä oma roolinsa, mutta suurin vaikuttaja maineeseen katsoo aina peilistä.
JULKISEN SEKTORIN JOHTAMISYMPÄRISTÖ ON MEDIALLISTUNUT. Jokaisella kansalaisella on media taskussaan, eikä mikään jää enää piiloon. Se luo paljon haasteita päätöksentekoon, mutta tarjoaa myös enemmän mahdollisuuksia asioista kertomiseen, kuuntelemiseen ja luottamuksen rakentamiseen, kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi sosiaalinen media voisi olla jokaisen julkisen sektorin johtajan, esimiehen ja asiantuntijan väline sidosryhmien palvelemiseen. Onko se nyt sitä?
PÄÄTTÄJÄLLÄ ON 365 VAALIPÄIVÄÄ VUODESSA. Enää etukäteen määritetyt vaalit eivät ratkaise politiikon, virkamiehen tai kuntapäättäjän mandaattia, vaan se tapahtuu päivittäin. Mediaympäristö on mullistunut viimeisen 10 vuoden aikana paljon ja julkisen sektorin päättäjien on tärkeää pysyä ajan tasalla muutoksesta. Sidosryhmät mittauttavat maineen päivittäin ja siihen voi vaikuttaa itse kaikkein eniten. Sidosryhmät odottavat läpinäkyvyyttä, proaktiivisuutta ja kasvollisuutta. Ne ovat vastuullisuuden tekoja. Ympäristöä ei voi kontrolloida, mutta omaa viestintää voi. Suosittelen etsimään itselle niin luontevat viestintätavat, että niiden kautta välittyvät omat arvot, kulttuurin tekijät ja asiantuntijuus.
JOKAINEN PÄÄTTÄJÄ VOI OLLA HYVÄ VIESTIMÄÄN. Johtaja on Media! toteuttaa 13.2.2020 päivän koulutuksen julkisen sektorin vastuullisesta viestinnästä. Tervetuloa tutustumaan koulutuksen sisältöön täältä!
Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi
TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI
”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.
Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).
Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.