Kaikki työyhteisöt ovat tekoälymuutosmatkalla ja monet ovat suurten muutospaineiden alla. Samaan aikaan on laaja huoli niin johtajien, esihenkilöiden kuin työntekijöidenkin uupumisesta ja arvoristiriidoista. Työelämään tarvitaankin lisää valopilkkuja ja rohkaisevia näkymiä.

Työitsetuntoa tarvitaan kaikilla johtamisen tasoilla

Ajattelisin, että jokainen työyhteisö tarvitsee johtajia ja esihenkilöitä, jotka vahvistavat ihmisten työitsetuntoa. Tämä pätee organisaation kaikilla johtamisen tasoilla, hallituksesta eturivin tiimeihin. Mutta mahdollistavatko nykyiset rakenteet sen, että ihmisten hyvinvoinnin vahvistuminen otetaan muutosten tärkeäksi mittariksi?

Tämä vaatisi operatiivisen johdon ja tietohallinnon vahvaa yhteistyötä sekä yhteistä tahtotilaa luottamustahojen kanssa, jotta työyhteisöjen arvot toteutuvat ja muutokset herättävät pelon sijaan uteliaisuutta.

Katse johtajavalintoihin

Niinpä olisikin ensiarvoisen tärkeää valita johtajiksi henkilöitä, joilla on kyky ja halu kasvattaa johdettaviensa työitsetuntoa. Tunnen monta sellaista johtajaa, mutta heitä tarvitaan lisää.

Kun ihmiset tuntevat itsensä arvostetuiksi ja kykeneviksi vaikuttamaan muutoksiin, heidän työhyvinvointinsa paranee. Tämä edistää luovuutta ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, kuten esimerkiksi tekoälyä tietotyön parantamiseen ja tehostamiseen.

Johtamistehtäviin tulisi valita henkilöitä, jotka näkevät johtamisen palvelutehtävänä ja ovat valmiita kantamaan siihen liittyvän sosiaalisen vastuun. Näin voimme luoda lisää työympäristöjä, joissa jokainen kokee itsensä arvostetuksi ja kykeneväksi. Yhteiskuntamme tarvitsee sellaista nyt erityisen paljon.

Inspiroiva asiakaspalaute:

Erno Heikkinen, Suomussalmen kunnanjohtaja:

”Asiantuntijoille ja esihenkilöille järjestetty tekoälykoulutus oli menestys. Jukka on käytännönläheinen ja asiaansa erinomaisesti perehtynyt kouluttaja, jonka kautta koulutukseen osallistuneet saivat hyvän käsityksen tekoälyn käyttämisestä ja sen luomista mahdollisuuksista.”

Jos haluat keskustella tekoälyn vaikutuksista johtamiseen ja viestintään, ota vapaasti yhteyttä.

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi”.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista,  TikTokista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.