Kuinka minut haastettiin pohtimaan johtajuuttani?

Mielenkiintoista! On se vaan aina tavoitteellista ja innostavaa. Siis itsensä haastaminen.

Onko valmentaja kiinnostunut tuotteestaan vai asiakkaastaan?

Innostuin haastamaan itseäni tavattuani joulukuun 2017 alussa Jukka Saksin. Puhuimme paljon johtajuudesta – mistä se koostuu ja miten sitä rakennetaan. Olen toiminut yli kaksikymmentä vuotta liiketoiminnan eri johtotehtävissä, ja tällä hetkellä olen ollut muutaman vuoden Ok Arinan henkilöstö- ja kehitysjohtaja. Työurani varrella olen tavannut todella paljon erilaisia valmentajia. Yhteistä suurimmalle osalle heistä on ollut se, että he ovat enemmän kiinnostuneita ”omasta tuotteestaan” kuin mahdollisesta asiakkaastaan. Jukka oli heti kättelystä alkaen kiinnostunut meistä. Heräsi tunne, että kun Jukka puhuu unelmastaan olla edistämässä suomalaista johtajuutta, niin hän on oikeasti sisäistänyt roolinsa auttajana yhteistyökumppaninsa parhaaksi.

Mistä yrityksemme johtajuus muodostuu?

Itse koen johtamisessa haasteena sen kokonaisuuden. Onko yrityskulttuurin sisältöä mietitty? Ovatko siihen liittyvät olemassaolon tarkoitus, arvot, visio sekä toimintakulttuuri hahmotettuna ja muodostuuko johtaminen pitkäjänteisesti niiden kautta? Haastammeko yrityksen työntekijät kehittymään ja onnistumaan? Mahdollistammeko motivaation? Onko johtamisemme aidosti kilpailuetu? Hyvä johtaminen ei mielestäni ole esim. kontrollointia ja joidenkin kikkojen käyttämistä, vaan se on syvällä yrityskulttuurissa oleva menestyksen kulmakivi – työyhteisön tavoitteellista valmentamista.

Luonteva polku haastamisesta kirjaan ja kirjasta verkkokurssiin

Jukka siis haastoi minut johtajakeskusteluun. Tunsin, että puhuimme samalla aaltopituudella. Koin hänen arvomaailmansa yhteneväksi omani kanssa. Mielikuva Jukan työskentelystä unelmansa hyväksi muodostui aidoksi. Lisäksi luin hänen kirjoittamansa Johtaja on media! –kirjan, jossa Jukka tuo selkeällä tavalla näkemyksiä lukijan pohdittavaksi. Minulla on ollut tarve selkeyttää itselleni viestintääni, joten olikin luontevaa lähteä suorittamaan myös Johtaja on media! – verkkokurssia.

Suoritin kurssin läpi innolla ja hyödynnän palautteita arjen johtamisessa

Innostuksissani suoritin verkkokurssin materiaaliosuuden joulun ja uuden vuoden välissä parissa päivässä. Kurssi meni jouhevasti, koska se oli hyvin rakennettu kokonaisuus ja olin motivoitunut. Kurssin lopussa olevaa toimintasuunnitelmaa hahmottelin muutaman päivän aikana, jonka jälkeen lähetin sen Jukalle. Sain häneltä nopeasti palautetta suunnitelmastani sekä vinkkejä tekemisiini. Olenkin jo muutamaa johtamiseni kohtaa hionut Jukan palautteen pohjalta. Kurssi siis vastasi hienosti tarpeeseeni selkeyttäen roolini viestijänä sekä kuinka tulen toimimaan.

Oivalluksista kohti tekoja

Johtaja on media! – verkkokurssi on erinomainen valmennus, koska se on minulle aidosti työväline, eikä kyseessä ollut vain yksi kurssi muiden joukossa. Toivottavasti Jukan unelma suomalaisen johtajuuden edistämisestä minun osaltani menee eteenpäin. Olen saanut oivalluksia ja valmiuksia, nyt sitten tekoja!

Jari KarjalainenLinkedin  Twitter

Henkilöstö- ja kehitysjohtaja, Osuuskauppa Arina

Opas Arvoihin

Jukka ja JarmoJukka Saksi ja Jarmo Rosenberg

Jukka Saksi: 040-501 8357 / jukka.saksi@johtajaonmedia.fi
Jarmo Rosenberg: 044 061 0925 / jarmo.rosenberg@johtajaonmedia.fi