Juuri ministerin tehtävästä eronneen Katri Kulmunin viestintävalmennukset ovat herättäneet melkoisen mediamyrskyn. En ota tässä artikkelissa kantaa valmennusten hintaan, maksajaan, ajankohtaan, enkä Kulmunin substanssiin, vaan kiinnittän huomiota hänen rohkeuteensa kertoa esiintymisjännityksestä. Se on monelle johtalle ja asiantuntijalle tuttu ongelma ja samalla vaiettu tabu. Tein aiheesta alla olevan twiitin ja siitä tuli kahdessa päivässä huomioiduin twiittini koskaan. Jollain tavoin aihe oli niin ajankohtainen ja aiheutti somessa paljon reaktioita. Linkki twiittiin.
Ministerin kommentti saattoi muuttaa keskustelukulttuuriamme esiintymisjännityksestä
Luulen, että Kulmunin kommentti MTV:n uutisissa 2.6.2020 oli siinä mielessä historiallinen, etten ainakaan itse ole kuullut ministereiden aiemmin kertovan kärsivänsä esiintymisjännityksestä. Ehkä oletus on, että sen kertominen vähentää uskottavuutta tai lisää jännityksen huomioimista. Ylipäätään harva johtaja kertoo julkisesti jännittävänsä esiintymisiä. Kulttuuriimme vielä kuuluu, että johtaja on vahva, rohkea ja peloton. Saa olla toki inhimillinen, mutta viestinnälliset epävarmuudet on totuttu piilottamaan. Ehkä ministeri teki kommentillaan tiedostamattaan suuren palveluksen sadoille tuhansille esiintymistä pelkääville. Tästä saattaa eskaloitua avoimempaa keskustelua aiheesta, josta ei ole kovin paljoa puhuttu.
Jokaisella on omat syynsä jännittämiseen
Olen itse joutunut esiintymään työssäni 25 vuoden ajan. Tilanteesta riippuen, koen sen useimmiten tukalana. Mielestäni kokemus ei ole helpottanut asiaa, ehkä suhtautuminen jännittämiseen on muuttanut muotoaan. Olen yrittänyt ymmärtää asiaa ja keskustella esiintyvää työtä tekevien kanssa aiheesta. Useinkaan jännittämistä eivät ulkopuoliset huomaa, mutta esiintyjällä saattaa olla voimakkaitakin fyysisiä tuntemuksia. Joillain tilanne helpottaa sen jälkeen, kun pääsevät puhumaan, joillain tilanne pahenee esiintymisen aikana. Olen itse havainnut sillä olevan merkitystä, miten kokee kykenevänsä kontrolloimaan tilannetta. Jos esimerkiksi videoi puhettaan studiossa yksin, ei siinä ole jännitettävää, koska voi ottaa kuvaukset aina uudelleen. Usein jännitystä luovat monet kamerat, valot ja yleisö. Jos lisäksi keskustelunaihe on vaikea, sen omaksumiseen liittyy epävarmuuksia ja on oletettavissa ikäviä kommentteja, ne usein lisäävät esiintymisjännistystä.
Juha Tapion esiintymiskiima voittaa esiintymispelon
Moni kokenut esiintyjä on kertonut minulle jännittävänsä. Eräs pitkän uran tehnyt yritysjohtaja kertoi, että häntä on aina jännittänyt toisten edessä puhuminen, mutta sosiaalinen media ja blogit ovat tuntuneet hänelle turvallisilta ympäristöiltä viestittää ajatuksia. Hän ei kuitenkaan rohjennut puhua aiheesta julkisesti. Laulaja Juha Tapio kertoi minulle Arvovalta-kirjan haastattelussa, että esiintyminen yleisön edessä jännittää aina, mutta ”kiima” päästä laulamaan omia lauluja ylittää pelon. Tunnemme jokainen tilanteet omalla tavallamme ja onkin tärkeä ihmimillistää esiintyminen eri muodoissaan. Olipa johtaja, asiantuntija tai mikä muu tahansa, on normaalia, että esiintymiset jännittävät. Niiden kanssa voi oppia elämään ja jopa nauttia tilanteista. Vähintäänkin onnistuneen esiintymisen jälkeen kannattaa taputtaa itseään olalle rohkeudesta. Samalla on tärkeää osoittaa muille esiintyjille kannustusta ja rohkaisua. Toki jos esiintyminen ihan kauhuksi muuttuu, kannattaa pohtia työroolin muutosta.
Katso Peter Nymanin vinkit esiintymisjännitykseen
Keskustelimme Peterin kanssa aiheesta ennen koronakriisiä. Katso videolta vinkit, kuinka voit valmistautua ja ennaltaehkäistä jännittäviä tilanteita.
Omien arvojen ja johtajuusfilosofian tunnistaminen luo varmuutta
Yksi osa-alue liittyen varmuuteen viestinnän eri osa-alueilla on se, että tunnistaa omat arvonsa ja kokee oman johtajuusfilosofiansa selkeäksi. Olen käsitellyt teemaa Arvovalta-kirjassa eri näkökulmista. Kirjassa on 24 vaikuttajahaastattelua. Lisätietoja kirjasta, siihen liittyvistä videoista sekä otteita haastatteluista, saa sivuilta arvovalta.fi.
Jos haluat keskustella johtajuudesta, viestinnästä ja arvoista, voit jättää sähköpostisi tai puhelinnumerosi alla olevaan kenttään ja otan yhteyttä.
Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja, advisor
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi
TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI
”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi” kouluttajan sekä advisorin rooleissa.
Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).
Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.