Keskustelin rakennusalan myyntijohtajan kanssa siitä, miten kilpailu on kovaa asiakkaista. Samalla työvoimapula haastaa yrityksen kasvua. Asiakkaat ovat pääosin kuluttajia ja tekevät elämänsä suurimpia ostoksia. Niihin liittyy vääjäämättä paljon tunteita, riskejä ja arvolatauksia.

Asiakkaalta ei kysytä hänelle tärkeistä arvoista

Kuitenkaan asiakkaiden kanssa ei puhuta oikeastaan arvoista mitään. Myyjä saattaa kertoa lyhyesti siitä, miten vastuullinen yritys on ja siinäkin puhe keskittyy pääosin kuvaamaan kierrätystä, mikä sekin on toki tärkeää.
Asiakkaalta ei kysytä missään vaiheessa, minkälaiset arvot hänelle on tärkeitä, saati, että tarjottava kokonaisuus tukisi jollain tavoin sitten asiakkaalle tärkeiden arvojen toteutumista.

”Kysytäänkö sinun organisaatiossasi, mitkä arvot ovat asiakkaille tärkeitä?”

Valtava myynnin ja asiakkuuksien kehittymismahdollisuus

Tässä on mielestäni 2020-luvun myynnin ja asiakkuuksien johtamisen ehkäpä suurin kehittymispotentiaali. Ymmärtää asiakkaiden arvomaailmaa ja tarjota sitä tukevia ratkaisuja.

Havaintojeni perusteella ollaan vielä monella toimialalla aika lapsenkengissä. Ei olla kiinnostuneita aiheesta, ei pidetä sitä merkityksellisenä tai tehdään aivan liikaa oletuksia asiakkaiden puolesta.

Se tarkoittaa, että ne organisaatiot, jotka panostavat asiakkaidensa arvomaailman ymmärtämiseen, saavat siitä aikamoisen kilpailuedun. Nimittäin arvojen kasvanut valta näkyy siinä, että yhä useampi tekee valintoja arvojensa pohjalta, varsinkin, jos on kyse osapuilleen samanhintaisten palveluiden tai tuotteiden valinnasta.

Varaa maksuton kartoituskeskustelu!

Jos haluat keskustella organisaatiosi suhteesta arvoihin ja niiden hyödyntämisestä johtamisessa ja viestinnässä, ota vapaasti yhteyttä. Keskustelu ei sido mihinkään eikä maksa mitään. Ota yhteyttä suoraan tai varaa linkistä kalenteriisi 30 min maksuton kartoituskeskustelu Teamsiin.

Ps. Joko olet tutustunut tarjoukseemme johtajien ja esihenkilöiden viestintävalmennuksesta? Voimassa 5.5.2023 asti.

Jukka Saksi
KTT, MBA, viestintä- ja tekoälykouluttaja
+358405018357
jukka.saksi@johtajaonmedia.fi

TILAA MAKSUTON UUDISTUSKIRJEENI

”Autan organisaatioita viestimään avoimesti ja hyödyntämään tekoälyä johtamisen, viestinnän ja arvojen vahvistamiseksi”.

Arvovalta-kirjan (2020) ja Johtaja on Media! -kirjan (2016) kirjoittaja. Toiminut yli 10 v johtamistehtävissä ennen yrittäjyyttä. Alunperin artesaani, jonka jälkeen aikuisopiskellut MBA ja kauppatieteiden tohtori. Väitöskirja finanssialan johtajuudesta (2013).

Löytyy Twitteristä, Linkedinistä, Facebookista, Instagramista,  TikTokista, Threadsista ja BlueSkysta. Linkit sisältöihin ja palveluihin löytyvät täältä.